Saturday, September 11, 2010

Harakan ääni 11.9.2010

Harakka ry:n seminaariYmpäristöllinen ulottuvuus, ajan ja paikan merkitys nykytaiteessaSeminaari nostaa kysymykset esiin ekologisemman ja ympäristöllisemmän taiteen mahdollisuudesta urbaanissa viitekehyksessä.
Seminaarilla on vahva kytkös keskusteluun paikka- ja tilannesidonnaisesta taiteesta. Käsiteltävillä teemoilla on myös yhtymäkohtia sellaisten itsenäisten ja kriittisten projektien teemojen kanssa, joita ovat tuoneet esille mm. Kokeellisten taiteiden nomadinen akatemia, Mollecular Organization, Tuntematon kaupunki, Romantic Geography Society ja Laitama-projektit.

Seminaarin alustukset, valmistellut puheenvuorot, teosesittelyt ja keskustelut keskittyvät ennen kaikkea siihen omaleimaiseen intermediaaliseen työskentelykulttuuriin, joka on leimallista ns. Harakan taiteilijatalossa tapahtuvalle toiminnalle. Paikka korostuu sekä uuden kokeellisen taiteen yhteisöllisenä laboratoriona että suuripiirteisen maisematilan ulottuvuutena henkilökohtaiselle työskentelylle. Seminaarissa kuullaan myös lyhyt historiallinen katsaus Harakan vuosista. Monet yli 30 Harakan taiteilijasta esittelevät itse tekemisiään. Taide uusiutuvien energiamuotojen varassa, katoavina tila-aikaveistoksina, paikkasidonnaisina videoina, tutkimuksellisina ja käsitteellisinä prosesseina, intiimeinä maisematutkielmina eurooppalaisen värikkään valomaalauksen tradition jatkumossa, materiaalien löytöinä ja hienovaraisina työstöinä esineellisissä sommitelmissa ja taidekäsitöissä, sanataide, saaren hiljaisuuden runous - kaikki nuo ulottuvuudet yhdistyvät harakkalaisten taiteeseen.

Vastaavana koordinaattorina, kuraattorina ja moderaattorina on kirjailija ja kriitikko Pekka Luhta.

Seminaarin jälkeen on mahdollisuus siirtyä Harakkaan viettämään Là-basin ja Harakka ry:n järjestämää elävän taiteen iltaa nimeltä "Näkyvä saari" klo 18-23.

LÀ-BAS/Harakka ry: NÄKYVÄ SAARI - Insula visibilis

ELÄVÄN TAITEEN ILTA
Harakan saaressa la 11.9. klo 19-22.30

Performansseja, runoaktioita, ääniperformansseja,
eväitä, tarjoilua Harakan monissa viihtyisissä tiloissa.

klo 19.00 - Panu Tyhtilä: performanssi
klo 19.30 - Mari Rogers: Runoja surupuvussa, runoperformanssi
klo 20.00 - Miia Toivio & Marko Niemi: Loistaen olet, runoperformanssi
klo 20.25 - Maija Muinonen: performanssi
klo 20.50 - Tanja Koistila: performanssi
klo 21.15 - Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke, interaktiivinen performanssi

TERVETULOA!

Yhteysvene ULLANLINNA - HARAKKA - SÃRKKÃ - ULLANLINNA
Cafe Ursulan viereisestä laiturista Kaivopuiston rannasta (meno-paluu 3,5 e) joka 20. minuutti klo 17 ja 20.20 välillä, klo 21 lähtien tasa- ja puolitunnein puoleenyöhön asti.
Kutsu vene nostamalla merkkiviitta laiturilla ylös!

HARAKKA RY JA HARAKAN SAARI:

Taiteen aika Harakan saaressa alkoi 22 vuotta sitten. Entisen armeijan kemian laboratorion päärakennuksesta tuli taiteilijoiden työtila. Erityisesti ne taiteilijat, joille materiaalisesti väliaikaiset, tilalliset ja ympäristölliset ratkaisut ovat työskentelyn keskiössä, ovat kotiutuneet saarelle. Kysymys on myös filosofisista valinnoista alkuperäisellä elämäntyyliä korostavalla tavalla. Entisen kemian laboratorion sijaan nähdään nyt elävä, ympäristöllisen ulottuvuudestaan, ajan ja paikan merkityksistä työskentelynsä voiman ammentava taiteen laboratorio.

Tällaisella laboratoriolla on kokeellista mieltä toimia merkityksellisenä taiteen kentässä ja myös Helsingin kaupungin - ja miksei paljon laajemminkin ajatellen, koko jälkimodernin - ja jälkiteollisen yhteiskunnan sosiaalisessa kentässä. Taide on tullut yhteisölliseen vaiheeseensa, se ei tule toimeen ilman kosketuspintojaan ja läheisyyttään siihen maailmaan mikä taiteilijoiden työskentelyä ja sen tulosten esittelyä ja sen suurta ja nykyisin niin aktiivista yleisöä yhdistää.

Myös harakkalaisille merkitsevät paljon kontaktit yhteiskuntaan, kaupunkiin ja ihmisiin kotikaupungissa, Helsingissä. Tähän muotoutuvaan verkostollistumiseen liittyy aivan erityinen merellinen piirre. Työskentelypaikan sijainti kaupungin edustalla, siellä missä luonto yhdistyy kaupungin kulttuurisiin ja sosiaalisiin kudoksiin. Juuri tätä erityisyyttä Harakka ry puolustaa. On mielekästä näin ollen sekin, että samalla saarella sijaitsee Luontokeskus ja että saari on määritelty luonnonsuojelualueeksi ja että Museovirasto on päättänyt suojella entisen kemianlaboratorion talon, nykyisen elävän taidelaboratorion.

Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke

Aivomusiikkilaboratorio tekee interaktiivisia esityksiä, jotka perustuvat yleisön ja taiteilijan aivosähköimpulsseihin sekä muihin biofyysisiin prosesseihin. Nämä näkymättömät prosessit tuodaan aistihavaintojen piiriin muuntamalla ne audiovisuaaliseksi materiaaliksi digitaalisen median avulla.

Aivomusiikkilaboratorion teoksissa ruumiilliset toiminnot ja teknologia täydentävät toisiaan. Aivokaraoke on Aivomusiikkilaboratorion uusin konsepti. Aivokaraoke on vuorovaikutusympäristö, jossa osa yleisöstä saa tilaisuuden oman aivotoimintansa kuuntelemiseen. Neuroimpulsseja muunnetaan reaaliaikaisesti musiikiksi, jonka pohjalta muusikot Otto Eskelinen ja Erkki Joutseno improvisoivat omilla instrumenteillaan - toisaalta reagoiden aivoääniin, toisaalta antaen musiikillisia aisti-impulsseja, jotka vaikuttavat aivotoimintaan ja sitä kautta aivojen tuottamaan musiikkiin.

Lopputuloksena on monimutkainen neuromusiikillinen biopalautesilmukka, jossa se yleisön jäsen, jonka aivotoimintaa muutetaan musiikiksi, voi valita, yrittääkö hän vaikuttaa aktiivisesti soivaan lopputulokseen vai antaako hän aivojensa reagoida ääniin tiedostamattomasti. Kummassakin tapauksessa hän osallistuu aivokaraokesession esteettisen kokonaisuuden rakentamiseen.

Konsepti, ohjelmointi: Marko Alastalo
Muusikot: Otto Eskelinen, Erkki Joutseno

LÀ-BAS on toiminut elävän kokeellisen taiteen projektina vuodesta 2000 lähtien. Se on järjestänyt kymmeniä tapahtumia pienimuotoisista näyttelyistä ja performanssi-illoista festivaaleihin ja biennaaliin saakka. Toimintaperiaate on paikka-ja tilannesidonnainen. Viime keväänä ilmestyi ntamon kustantamana Là-bas-kirja Alhaalla tuolla. Myös Studio Là-bas'in toiminta, Kaapelitehtaan C-rapun kellarikerroksessa, on osa jatkuvaa projektia.

Harakka ry:n ja Là-bas´n puolesta
tapahtuman kuraattori Pekka Luhta
050 492 73 79

Tapahtuma saarella ei maksa mitään!

No comments:

Post a Comment