Wednesday, April 17, 2013

Elokuvaklubi Kino Kaiku esittää: EIJA-LIISA AHTILA

Torstaina 18.4.2013 klo 18
Kaikki elokuvat esitetään 35mm filmiltä!

Eija-Liisa Ahtila (s. 1959) on suomalainen liikkuvan kuvan taiteilija, ohjaaja ja valokuvaaja. Hän on Kuvataideakatemian professori. Ahtila debytoi Helsingissä vuonna 1986. Hänelle on myönnetty useita kotimaisia ja ulkomaisia taidepalkintoja ja apurahoja, muun muassa vuoden 1990 Vuoden nuori taiteilija -palkinto. Ahtilalle myönnettiin Pro Finlandia vuonna 2005 ja Prinssi Eugen -mitali vuonna 2008. Ahtila sai toisena voittajana vuonna 2006 Cardiffissa yhden maailman suurimmista kuvataidepalkinnoista, 40 000 punnan Artes Mundi -palkinnon. Vuonna 2009 hänet nimitettiin taiteen akateemikoksi.

Keväällä 2006 British Film Institute julkaisi Ahtilan kaikki elokuvat ja niiden käsikirjoitukset DVD-boksina otsikolla The Cinematic Works of Eija-Liisa Ahtila.Ahtilalla oli yksityisnäyttely syksyllä 2006 New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa. Hänen yksityisnäyttelyitään on järjestetty esimerkiksi myös Tate Modernissa Lontoossa, Neue Nationalgaleriessa Berliinissä, Jeu de Paumessa Pariisissa ja Moderna Museetissa Tukholmassa.
Perjantaina aukeaa Kiasmassa hänen uusin näyttelynsä, Modernan kanssa tuotettu Rinnakkaiset maailmat.

Teokset:

ME/WE, OKAY, GREY (1993) 5min
Kolmen lyhyen audiovisuaalisen kertomuksen/filmin tuotantokokonaisuus. Filmien lähtökohtana on mainonnan ja fiktion kerronnan lähentyminen ja vuorovaikutus. Filmit sijoittuvat sekä muodoltaan että kerronnaltaaan lyhyen fiktion ja mainosten välimaastoon. Teosten muoto lähenee tietoiskuja, jotka esittävät idean/informaation lyhyessä muodossa kiteytetysti. Teosten aiheet ovat kuitenkin abstrakteja, ne käsittelevät inhimillistä todellisuutta fiktion keinoin. Filmit pohjautuvat kahteen teemaan, jotka ovat "Ennakkoluulot" ja "Identiteetti". Jokainen filmeistä käsittelee kyseisiä teemoja eri yhteydessä ja on itsenäinen visuaalis-äänellinen tutkimus teemastaan.

JOS 6 OLIS 9 (1995) 10min
Elokuva nuorten teinityttöjen seksuaalisuudesta. Se on taustatutkimukseen ja dokumenttimateriaaliin perustuva fiktio, jossa tytöt esittävät itseään. Elokuva on episodimainen narratiivi, joka muodostuu kolmesta rinnakkaisesta, toisiinsa reagoivasta kuvasta.

TÄNÄÄN (1997) 10min
"Tänään" tutkii elokuvailmaisua ja uusia kerrontapoja. Se koostuu kolmesta episodista, jotka käsittelevät isän ja tyttären välistä suhdetta. Kesäyönä tapahtuu isoisän kuolemaan johtava auto-onnettomuus, jota tarkastellaan kolmen eri henkilön näkökulmasta. Elokuvan aikatasot limittyvät ja sen henkilöhahmojen piirteet kiertyvät toisiinsa.

LOHDUTUSSEREMONIA (1999) 25min
Tarina alkaa kertojan huomioilla tapahtumista varhaiskeväällä lumisessa Helsingin lähiössä. Samassa talossa asuva nuoripari on päättänyt lopettaa suhteensa. Tarinan kuluessa he lopullisesti erkanevat toisistaan.

RAKKAUS ON AARRE (2002) 55min
Elokuva psykoosiin sairastuneiden naisten maailmasta. Se koostuu viidestä episodista, joista jokainen kertoo yhden naisen tarinan. Episodit pohjautuvat tutkimustyöhön ja haastatteluihin, mutta tarinat ja dialogi ovat fiktiota, yhdistelmä eri elementeistä. Elokuvan lisäksi materiaalista on valmistettu kaksi monikuva-installaatioata, jotka esitetään museoissa ja gallerioissa.

-

Vapaa pääsy! Klubi järjestetään Malmitalon kulttuurikeskuksessa, osoite Ala-Malmin tori 1 Helsinki.

http://www.kinokaiku.com/

No comments:

Post a Comment