Thursday, January 26, 2012

30" - situaatioita liikkuvassa kuvassa ja sen ulkopuolella 4. - 5.2.2012

Mikä on lyhyin aika minkä kuluessa katselemme ympärillemme, koemme paikan ja rakennamme mielessämme tapahtuman kokemaamme perustuen? 30" -teemaiset liikkuvan kuvan teokset ottavat lähtökohdakseen minuutin puolikkaan eräänlaisena kokemuksen pienimpänä yksikkönä. Kuten laulussa, puolikas ei kuitenkaan useinkaan riitä vaan teokset kasvavat pidemmiksi tutkielmiksi koetun keston mittaamisesta liikkuvassa kuvassa.

Kansainväliset situationistit määrittelivät situaation paikan yhtenäisen tunnelman ja tapahtumien pelin kollektiivisen järjestämisen avulla rakennetuksi hetkeksi. 30" -näyttelyssä teokset ovat esillä MAA-tila -gallerian ravintolapäivän tapahtumassa lauantaina 4.2, kytkeytyen ja osallistuen näin rakennettuun situaatioon.

Sunnuntaina 5.2 näyttely jatkaa olemassaoloaan keskustelujen, ääniperformanssin, yhdessäolon ja niin ravintolapäivän jäljiltä kuin itse tuodusta nyyttikestipohjaisesta ravinnostakin koostuvan brunssin avulla.

Lauantai 4.2. klo 10 - 17
Sunnuntai 5.2. klo 12 - 17 (ääniperformanssi alkaa klo 13)

MAA-tila galleria
Albertinkatu 19
Helsinki

Tervetuloa situaatioon!

No comments:

Post a Comment