Kari Yli-Annala: UNEAS/E/Y

Näyttelyni käsittelee yksityistä levottomuutta kuolemaa ja kuolleita kohtaan. Näyttely on esillä FixC-osuuskunnan Fish -galleriassa (Alppikatu 17, Helsinki) Halloween-viikonloppuna 2014 ja sen jälkeisenä viikkona.

Kuolema on kulttuurin suurin tuntematon. On haastavaa, ellei mahdotonta, ajatella olemattomuutta. Vaikka kuolemaa ympäröivät rituaalit ovat pääpiirteissään tuttuja hautausseremonioineen ja suruaikoineen, surun lisäksi pelko ja jopa kauhu kuolemaa kohtaan on osa sen sfääriä.
Kuolemaan liittyy perusteellinen luopuminen kaikesta. Videoteokseni ja sen viisi levotonta kirjoitustani kertovat viime kädessä kaikesta luopumisen ajattelemisen vaikeudesta.

Näyttelyn teokset:

Five uneasy pieces (installaatioversio). Videotiedosto (10 min. videoteos), monitori, kaiuttimet, kaksi satiinityynyliinoin päällystettyä nukkumatyynyä.

Omakuvat elävänä ja kuolleena. Kaksi öljyvärimaalausta, joista Omakuva kuolleena on esillä perjantaina ja lauantaina ja Omakuva elävänä lauantaina ja sunnuntaina.

Näyttelyn vieraileva teos on Harri Piispasen Kirstu.

Mitä lämpimimmät kiitokset Honkasen ruumisarkkuliikkeelle.

Vieraileva tekijä:
Harri Piispanen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee installaation, performanssin ja osallistavan taiteen alueilla. Teoksissaan hän yhdistelee itse rakennettuja esineitä performanssiin. Kokonaisuudessa veistokselliset, työläät ja usein suurikokoiset esineet muodostavat alustan toiminnalle, kuoren, jota tavalla tai toisella käytetään työn esittävässä osuudessa.
Piispasen työt ovat omaelämänkerrallisia. Ne saavat sananlaskunomaisia, usein humoristisiakin muotoja, sisältäen elementtejä kulutuskulttuurista, muun muassa peleistä ja leluista. Viimeisimmässä teoskokonaisuudessaan ”Now. After.” (2014) Piispanen on käsitellyt minuuden esittämistä yhteydessä kuolevaisuuteen.
”Gustav Fröding on todennut, että ihmisen tulee opetella olemaan kuollut. Isoisäni toteutti tätä ajatusta tekemällä itselleen hautakiven, jonka juurella hän tänä päivänä lepää. Hänen jalan jäljissään toteutin itselleni vastaavan esineen: Kirstu on rakennettu viimeiseksi leposijakseni, jota toivon käytettävän hautajaisissani. Koska en tiedä minne tulen haudatuksi, tein itselleni välineen, jolla voin matkata sinne.”
Kirstua on käytetty myös viikon mittaisessa performanssissa ”It’s a Job”, jossa Piispanen vietti viisi päivää 8 tuntia päivässä arkussa maaten ja keskustellen vierailijoiden kanssa. Performanssin sisältämän työviikon aikana itselle tehty memento mori, muistutus kuolevaisuudesta, toimi välineenä ars moriendin, kuolemisen taidon opettelemiselle. Teos on ollut esillä muun muassa Lume-keskuksessa Arabiassa sekä Objekti -nykykuvanveisto- ja ympäristötaidenäyttelyssä Espoon keskuksessa.