Tuomo Rainio: Valotuksia (Exposures) / AAVE 2013

Tuomo Rainio: Valotuksia/Exposures

(13.4. Malmisali, between 16.00 - 17.30)

The performance consists of image projections, sound and "playing" a self-made instrument, which directs both the sound and image in real-time. On the other hand the show has been influenced by the precinematic magic lantern -shows and on the other hand it looks like a photographer working in a dark room. There is no script or exact choreography - only the situation and it´s conditions: instrument, material and image. "I am interested in an image which is not a representation or a record but a presentation, momentary and constantly changing. (…) The work focuses on digital imaging and the concept of an image in the state of becoming a picture. Digital image itself is like a presentation or a play, whose stage is a screen. The images appear and disappear on the screen one after another. One figure leads to the next image, until it is covered by the third one emerging." (T.R.)

Tuomo Rainio: Valotuksia/Exposures

(12.4. Malmisali, 16.00 - 17.30 välillä)

Valotuksia/Exposures -mediaperformanssi koostuu kuvaprojisoinnista, äänestä ja itserakennetun instrumentin "soittamisesta", joka reaaliaikaisesti ohjaa kahta ensin mainittua. Esitys on saanut vaikutteita esielokuvallisista taikalyhtyesityksistä tai toisaalta se muistuttaa valokuvaajaa työskentelemässä pimiössä. Esityksellä ei ole käsikirjoitusta tai tarkkaa koreografiaa - on vain tilanne ja sille asetetut reunaehdot: instrumentti, aineisto ja kuva. "Esitykseni tarkastelee digitaalikuvaa ja kuvallisuutta jatkuvassa valmistumisen tilassa. Digitaalinen kuva on olemukseltaan presentaatio, esitys, jonka näyttämönä toimii screen, näyttö. Kuvat ilmestyvät näyttämölle yllättäen, muuntuvat tarkkailevan katseen alla ja katoavat. Yksi kuva johtaa toiseen, joka peittyy kolmannen piirtyessä esiin." (T.R.)

BIOGRAFIA (TUOMO RAINIO)
Kuvataiteilija Tuomo Rainio työskentelee monialaisesti valokuva- video- ja installaatiotaiteen parissa yhdistäen teoksissaan käsitteellisen lähtökohdan ja digitaalisen tekniikan ilmaisumahdollisuudet. Rainio on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2011. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Japanissa. Vuodesta 2005 alkaen hän on myös aktiivisesti osallistunut kansainvälisiin ryhmänäyttelyihin. Vuonna 2008 Rainio palkittiin kansainvälisessä European Month of Photography -näyttelyssä.

BIOGRAPHY (TUOMO RAINIO)
The visual artist Tuomo Rainio is working mainly with digital photography and video and combining conceptual and technical approaches in the new forms of expression. Rainio has a Master's degree in arts from the Aalto University School of Arts, Design and Architecture from 2011. He has had solo exhibitions in Finland, Sweden, the United Kingdom and Japan. His works have also been frequently shown in international group exhibitions since 2005. In 2008, Rainio received an award at the international European Month of Photography exhibition.

Valotuksia/Exposures

My performance consists of image projections, sound and "playing" a self-made instrument, which directs both the sound and image in real-time. On the other hand the show has been influenced by the precinematic magic lantern -shows and on the other hand it looks like a photographer working in a dark room. There is no script or exact choreography - only the situation and it´s conditions: instrument, material and image.

In the performance I use A4-size printed images as my material. Part of the images are taken by me, but most of them has been found from different sources. They don´t form a series and they don´t have a specific order or number. The printed images are material for the show - there has to be enough of them and they have to be different from each other, but at the same time they have to form thematic wholes.

In the same way as the photography and cinema in their time, digital technology as changed our way of understanding the images. The specific and typical quality for digital images is the possibility of bringing all the images together. From this technical and conceptual starting point it follows, that every image surface (bit map) includes (computationally) a potentiality to form all possible images. In other words, all the images are hiding in every image, based on the mathematical structure of the image.

Althought the digital technology makes it possible to copy an image without any information being left out, it also destabilizes the identity of a single image: an image can be modified without changing it´s identity, and the question of the limits of an image is asked again. At the same time, partly following the same development, in the place of our pictorial idol is the screen. The screen makes real the dream of the immediate availability of all the images. With this change every screen is a (virtual) archive, and at the same time more and more archives are visible (only) on the screen.

In the performance my central aim is to create a framework, where I manufacture images. I´m not having a performance with a beginning or an end, or even with a direction, but a performance where a personal archive opens up temporally on a screen. Finally the performance functions as a kind of a center, from where the images which have been manufactured in the performance are catapulted each to their own directions and continue their life differing from the original context of the performance. I think that the performance and it´s documentation (the images born in the show) create the work together, but are also separated. The pictures of the show can be presented later as independent works of art.

For me performing is one form of visual art practice aiming to challenge the boundaries in presenting images. Presentation is the most original form to the digital image. Printing or recording the image i.e. on DVD-records makes otherwise immaterial material an artefact with a physical form.

My earlier video works got me to think about the performance: how to present a visual work in a way that it can express change and that it does not withdraw into the state of a static objecthood?

In the current performances I concentrate on presenting the photographs. Becoming a (photo)graph and getting the form of the "final" image are simultaneously present in the show; the image is drawn and destroyed immediately in a constant change, like it would be bathing in processing trays revealing its latent features.

Tuomo Rainio

Valotuksia/Exposures

Esitykseni koostuu kuvaprojisoinnista, äänestä ja itserakennetun instrumentin "soittamisesta", joka reaaliaikaisesti ohjaa kahta ensin mainittua. Esitys on saanut vaikutteita esielokuvallisista taikalyhtyesityksistä tai toisaalta se muistuttaa valokuvaajaa työskentelemässä pimiössä. Esityksellä ei ole käsikirjoitusta tai tarkkaa koreografiaa - on vain tilanne ja sille asetetut reunaehdot: instrumentti, aineisto ja kuva.

Käytän esityksessä materiaalina A3-kokoon tulostettuja kuvia. Osa kuvista on omiani, mutta suurimman osan olen löytänyt eri lähteistä. Kuvat eivät muodosta sarjaa, eikä niillä ole esityksen kannalta oleellista järjestystä tai lukumäärää. Tulostetut kuvat ovat esityksen materiaalia - niitä täytyy olla riittävästi ja niiden tulee olla keskenään riittävän erilaisia, mutta samalla niiden tulee myös muodostaa temaattisia kokonaisuuksia.

Samaan tapaan kuin valokuva ja elokuva aikoinaan, digitaalinen tekniikka on viime aikoina muuttanut tapaamme ymmärtää kuvia. Digitaaliselle kuvalle erityinen ja tyypillinen ominaisuus on kaikkien kuvien yhdistämisen mahdollisuus. Tästä teknisestä ja käsitteellisestä lähtökohdasta seuraa, että jokainen kuvapinta (bittikartta) sisältää potentiaalisena (laskennallisesti) kaikkien kuvien mahdollisuuden. Toisin sanoen kaikki kuvat ovat piilevästi läsnä jokaisessa kuvassa kuvan matemaattisen rakenteen perusteella.

Vaikka digitaalinen tekniikka mahdollistaa kuvan jäännöksettömän kopioinnin, se samaan aikaan myös horjuttaa yksittäisten kuvien identiteettiä: kuvaa voidaan muokata ilman että sen identiteetti muuttuu toiseksi, jolloin kysymys kuvan rajoista asettuu uudelleen pohdittavaksi. Samaan aikaan, osaksi samaa kehitystä seuraten, oman aikamme kuvallisen ihanteen paikan on ottanut näyttö (engl. screen). Näyttö todentaa unelman kaikien kuvien välittömästä saatavuudesta missä tahansa. Tämän muutoksen myötä jokainen screeni on (virtuaalinen) arkisto, ja samaan aikaan yhä useampi arkisto näyttäytyy (vain) screenillä.

Oman esitykseni keskeinen tavoite on luoda puitteet, jossa valmistan kuvia. Kyse ei ole esityksestä jolla olisi alku tai loppu, tai edes suuntaa, vaan kyse on esityksestä jossa henkilökohtainen arkisto avautuu ajallisesti screenillä. Lopulta esitys toimii eräänlaisen keskuksena, josta esityksessä valmistuneet kuvat sinkoutuvat kukin suuntaansa ja jatkavat elämää erillään esityksen alkuperäisestä kontekstista. Oma näkemykseni on, että esitys ja sen dokumentaatio (esityksessä syntyneet kuvat) ovat teos yhdessä, mutta myös erikseen. Esityksen kuvia voidaan asettaa myöhemmin esille myös itsenäisinä teoksina.

Esiintyminen on minulle yksi kuvataiteellisen työn muoto, jonka tavoitteena on haastaa kuvan esittämisen rajoja. Erityisen ajankohtaiseksi kuvan esitysmuodon etsiminen tulee nykyisen digitaalisen (kuva)taiteen kohdalla. Digitaalisen kuvan ominaisin muoto on presentaatio, esitys. Kuvien tulostaminen tai videoiden tallentaminen esimerkiksi DVD-levylle tekee lähtökohtaisesti aineettomasta materiaalista artefaktin, kappaleen.

Aiemmin toteuttamani videoteokset johtivat minut myöhemmin kysymykseen esityksestä: kuinka esittää kuvataiteellinen teos siten, että se ilmaisee muutosta eikä vetäydy staattiseen esinemäisyyteen?

Nyt toteuttamani esitykset keskittyvät valokuvan esittämiseen. (Valo)kuvautuminen ja "valmis" kuva ovat esityksessä samanaikaisesti läsnä; kuva piirtyy esiin ja tuhoutuu samalla jatkuvassa muutoksen tilassa, ikäänkuin kuva olisi vielä pimiön kehitysaltaassa hitaasti paljastamassa vielä latentit piirteensä.

Tuomo Rainio